|
Jätehuolto
Kunnan järjestämästä jätteiden kuljetuksesta, hyödyntämisestä ja käsittelystä sekä jätehuollon neuvonnasta vastaa Pirkanmaan Jätehuolto Oy. Yhtiö kilpailuttaa kuljetukset muutaman vuoden välein. Muutamia jätelajeja on myös kaupungin teknisten palveluiden hoidettavana. Tällaisia ovat mm. puhdistamolietteet, sakokaivolietteet ja risut.
Orivedellä ja Juupajoella jätehuollon valvontaviranomainen on Oriveden ympäristölautakunta. Valvontaan kuuluvat jätteiden käsittelyluvat, poikkeuksellisia tilanteita koskevat ilmoitukset, roskaantumista koskevat asiat sekä yleisten jätehuoltomääräysten ja jätelain mukainen valvonta.
Asuinkiinteistöjen on jätelain mukaan kuuluttava kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen. Jätteenkuljetukset on taajama-alueella järjestetty kiinteistökohtaisella keräilyllä ja haja-asutusalueilla pääosin aluejätepisteillä. Tarkempia tietoja jätehuoltoa koskevista kysymyksistä saa Oriveden kaupungin ja Juupajoen kunnan yleisistä jätehuoltomääräyksistä sekä Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n kotisivuilta.
Orivedellä kiinteistöillä tulee olla erillinen keräysastia keräyspaperille ja biojätteelle, jos kiinteistöllä on vähintään 5 asuinhuoneistoa tai mikäli em. jätteitä syntyy yli 20 kg viikossa.
Ongelmajätteet
Kotitalouksien ongelmajätteet otetaan maksutta vastaan jäteasemilla sekä Repe & Romu -kierroksella. Ongelmajätteitä ei saa sekoittaa muihin jätteisiin. Ongelmajätteitä ovat esim. akut, paristot, loistelamput, öljyt, öljynsuodattimet, maalit, liimat, lakat, kemikaalit, lääkkeet, elohopeakuumemittarit, myrkyt ja kyllästetty puu.
Kompostointi
Pientaloille suositellaan biojätteiden kompostointia. Ruoantähteitä ja kuoria kompostoitaessa tarvitaan kompostori, johon ei pääse hiiriä tai rottia. Pelkkää puutarhajätettä voi kompostoida myös avokompostissa.
Linkkejä: Kompostointiopas, YTV
Puutarhajätteen kompostointi
Jätteiden poltto
Jätteiden poltto ilman erityislupaa on kielletty seuraavin poikkeuksin:
- Taajaan asutulla alueella saa ulkona avotulella polttaa vähäisessä määrin kuivia risuja ja oksia.
- Taajaan asutun alueen ulkopuolella saa polttaa kuivia risuja ja oksia, puutarhajätteitä, olkia ja hakkuutähteitä.
- Metsä- ja ruohikkopalovaroituksen aikana tai aluepelastuslaitoksen antaman kiellon aikana avotulen teko on kielletty.
- Puhdasta, kuivaa, kyllästämätöntä ja maalaamatonta käsittelemätöntä puuta saa polttaa kiinteässä lämmityslaitteessa. Paperia ja pahvia saa polttaa vain sytykkeenä.
Kaikessa polttamisessa on otettava huomioon, että savusta ei saa aiheutua haittaa naapureille tai ympäristölle.
JÄTEPISTEET
Kotitalouksissa ja yrityksissä tehtävä jätteiden lajittelu on toimivan jätehuollon perusta. Lajittelu on tehty helpoksi perustamalla jätteiden vastaanottopisteitä eri puolille kuntaa. Olennaista on myös pyrkiä estämään jätteiden syntymistä. Ylipakattuja ja kertakäyttöisiä tuotteita kannattaa karttaa. Harvoin tarvittavia tuotteita voi olla mahdollista lainata tai vuokrata. Hankintoja tehtäessä edullisinta on valita kestäviä, energiataloudellisia tuotteita, joita voi korjata ja kierrättää. Monia tuotteita voi ostaa myös käytettynä.
Jätepisteiden lisäksi kiertävät Repe & Romu -autot keräävät ongelmajätteitä, metalliromua sekä sähkö- ja elektroniikkaromua aikataulun mukaisilla keräyskierroksillaan 1-2 kertaa vuodessa.
Oriveden jäteasema toimii osoitteessa Lenkkitie 4, 35300 Orivesi, puh. 03- 334 3960. Aukioloajat ovat ke-to klo 9-17, pe 14-18 ja la 9-15. Jäteasemilla otetaan vastaan metalliromua, sähkö- ja elektroniikkaromua, pahvia, paperia, lasia, rakennusjätettä, ongelmajätteitä ja kaatopaikkajätteitä. Rakennusjätteitä ja kaatopaikkajätteitä otetaan vastaan alle 4 m3:n eriä ja niistä peritään maksu, mutta lajitellut hyötyjätteet otetaan vastaan maksutta.
Juupajoen jäteasema toimii osoitteessa Puhdistamontie 6, 35500 Korkeakoski. Se on avoinna lauantaisin klo 10-14.
Hyötyjätepisteitä sijaitsee S-marketin ja aseman Siwan pihoissa. Niissä on astiat keräyskartongille, keräyslasille, pienmetallille ja lisäksi kauppojen sisätiloissa paristoille.
Aluejätepisteet on tarkoitettu niille haja-asutusalueiden asukkaille, joilla ei ole kiinteistökohtaista jäteastiaa ja jotka maksavat vuosijätemaksun. Aluekeräyspisteissä sijaitseviin keräyspaperiastioihin saavat kuitenkin kaikki tuoda paperia.
Paperinkeräyspisteitä on monilla kouluilla ja muutamilla yhdistyksillä. Oriveden keskustassa paperinkeräyspisteet sijaitsevat osoitteissa Neuletie 5, Ilmarintie 2, Anttilantie 2, Käpytie 3 ja Sairaalantie 6. Keräyspaperiastiat on myös Oriveden jäteasemalla, os. Lenkkitie 4 ja aseman Siwan hyötyjätepisteessä.
Renkaita ottavat vastaan renkaiden myyjät. Oriveden Kumikorjaamo Ky:llä on romurenkaiden vastaanottopiste osoitteessa Lehdistöntie 2, 35300 Orivesi, puh. 334 6655.
Romuautoja ottaa vastaan Oriveden Osakierto, jolla on ympäristölupa tähän. Osoite on Matintie 3, 35300 Orivesi ja puh. 040 910 2339.
Puhtaita risuja ja kompostoituvaa puutarhajätettä otetaan vastaan maanantai - torstai kello 7.00 - 15.00 ja perjantai kello 7.00 - 13.00 Tähtiniemen jätevedenpuhdistamon vastaanottoalueelle, osoite Tähtiniemenranta 15, 35100 Orivesi as
|