|
PERHEPÄIVÄHOITO
Hoitajan kotona tapahtuva hoito
Perhepäivähoitajia on Aseman, Hirsilän ja Keskustan alueilla.
Hoitolasten ikä 0-7 vuotta, hoitoaika sopimusten mukaan.
Hoitajat muodostavat keskenään yhteistyötiimejä, joissa voivat pohtia ja keskustella perustehtävään liittyvistä asioista.
Lapsen kotona tapahtuva hoito
Perheillä on mahdollisuus hakea hoitajaa kotiin, mikäli perheessä on vähintään kolme päivähoitopalvelun piirissä olevaa lasta.
Kotiin voi hakea hoitajaa myös siinä tapauksessa, jos perheellä on mahdollisuus yhden tai kahden muun perheen kanssa muodostaa perhepäivähoitoryhmä (kolmiperhehoito). Hoitajan työpaikkana on sovituin ajoin joku mukana olevista kodeista jonne lapsiryhmä kokoontuu.
|